Väärinkäsityksiä

Olisi väärin kuvitella, että joutuisit täällä kokoamaan itse ostamasi huonekalut. Yhtä väärin kuin olettaa, että risaiset farkut olisivat merkkinä köyhyydestä. Muotia seurataan myös Thaimaassa ja noita revittyjä farkkuja voi ostaa jopa valmiina.

Yhtä väärin olisi minun kuvitella, että jotkut ihmiset olisivat unohtaneet meidät tai halunneet katkaista suhteensa itseeni siksi, että minäkään en pidä yhteyttä heihin (ellei tätäkään kirjoitusta yhteydenpidoksi tulkita).

Eikä minua oikeastaan viluta semmoinenkaan, että olen kuullut puhuttavan potaskaa elämästä Thaimaassa yleensä ja erikseen siitä, miten itse siihen liityn. Täällä riittää lämmintä kyllin ja näen omat asiani parhaiten itse sellaisina kuin ne ovat. 

Edelleen olisi väärin olettaa, että viikonloppu olisi jotenkin muista ajoista poikkeava tässä asuinympäristössä. Elämä nimittäin jatkuu arkisen vaikutteisena päivästä toiseen ja vain naapurissa asuva opettajapariskunta tuntuu mukauttavan lauantain ohjelmallisesti omakseen – se on pedagogien pyykkipäivä.

Älkääkä edes kuvitelko, että minäkään vetäisin vain lonkkaa tänä viikonloppuna. Rouva teki tilaa keskittymiskyvylleni töiden suhteen ja lähti vierailemaan viidakkoon (metsään kotikylänsä tuntumassa) kerätäkseen sieniä. Ja minä päätän tämän lässytykseni tähän tarjoten teille sentään vielä vitsin viikonlopun viihteeksi:

Pikku-Nörtti oli lupautunut matkustamaan kesälomansa aluksi maalle, isovanhempiaan tapaamaan. Ja niin hän eräänä päivänä istahti pitkänmatkan bussiin, joka oli vievä hänet kauas mummolaan, etäälle kaupungista ja varsinkin pois rakkaan tietokoneen ääreltä. 



Siellä maalla Pikku-Nörtti sitten kulutti aikaansa penkoen mummolan nurkkia ja ullakoita. Kunnes hän eräänä päivänä löysi ikivanhan matkakirjoituskoneen vaarin työkaluvajan perimmäisestä nurkasta.

Sydän innosta sykähdellen Pikku-Nörtti laahasi tuon kummajaisen päivänvaloon, avasi kotelon ja puhalsi hartaasti pölyt pois vanhan koneen kuorilta. Ja tietenkin tuo vekotin oli seuraavaksi kammettava mummolan tuvan pöydälle ja kutsuttava samalla mummo ja vaari sitä katsomaan. "Etkun tää on niin coolin näköinen!"

Pikku-Nörtillä posket punoittivat ihastuksesta ja sormia syyhytti, kun hän kärtti kuumissaan: "Hei rakas vaari, saanhan mä kokeilla tätä keyboardia – se on siis tosi coolin näkönen?"

"Kaikin mokomin, lapsi kulta. Enhän minä itse enää edes näe sillä kirjoittaa", vastasi vaari. Ja mummo myötäili myhäillen hyväksyvästi.



Niin koneeseen asetettiin puhtaan valkoinen paperiarkki ja Pikku-Nörtin sormet ryhtyivät painelemaan näppäimiä, jotka liikuttivat ajan patinan jäykistämiä kirjasinvarsia.

Saatuaan sitten muutaman ensimmäisen kirjaimen ilmestymään paperille hyppäsi Pikku-Nörtti tanssimaan riemuissaan tuvan pöydälle huudellen ihmettä: "Jumankauta, täähän on ... reaaliaikainen printteri!"

Oikein hyvää viikonloppua ja viitsithän kertoa tästä blogista myös ystävillesi, kutsuen heidätkin mukaan: http://thaimaansuomalainen.blogspot.com