Maailma piha-aidan takana ...

Rankkasateen pehmentämä maisema aidan takaa ...

Takapihamme aidan takana avautuu toisenlainen maailma. Siellä kiekuu aamuisin ainakin kaksi kukkoa ja usein illan pimettyä ulvovat koirat. Sateella puolestaan on sammakoilla hämärään aikaan semmoinen konsertti, etten ole ikinä missään muualla moista kuullut. Ihmisiäkin siellä asuu, mutta eri kylässä. Emme tunne heitä vielä. Odotan ensimmäistä katsekontaktia.

Aidan tällä puolen muodostaa L-kirjaimen muotoinen kotikatumme ja sen varrelle rakennetut pientalot kylän (Jadsunsukapab Village), yhden niistä monista, joista Prasatin asuinalueet koostuvat. Kerrostaloja ei tässä kaupungissa ole, sillä tilaa on vielä riittävästi maan pinnalla.

Vajaan kuukauden kokemusten mukaan tiedän, että oman kadun varrella kaikki tervehtivät toisiaan, mutta muualla (ystävälliset) katseet vain sivuavat sinua. Näin kotipiirin tuntumassa – vaan kyllä minä meinaan oma-aloitteiset huomenet jonakin päivänä tuonne naapurikyläänkin heittää, vaikka vaimoni opastaakin odottamaan heidän aloitettaan. Thaimaassa kun ei saisi milloinkaan toimia liian tuttavallisesti. 

Tämä ei ole parhaita päiviäni. Viimeviikkoinen käyntini lääkärissä antoi parantavat pillerit, mutta jostakin syystä tämä tauti ei tällä kertaa meinaa talttua millään. Väsyttää ja hieman harmittaakin se, ettei ajatus juokse niin kirkkaana kuin tahtoisin. 

Siksi ei tämän enempää. Nyt ryhdyn laiminlyömään muitakin velvollisuuksiani, otan iltapäivän vapaaksi ja annan ajan kulua. Kunnes jälleen tapaamme huomenna – kuten toivon.

P.S.   Kerro tästä blogista myös ystävillesi - anna vinkiksi linkki ja kutsu lukemaan!