perjantaina, syyskuuta 26, 2008

Mitä ja miten täällä syödään?


Olen tuossa aikaisemmin puhunut markkinoista (kuten täällä on tapana), mutta pitäisi mieluummin nimittää kaupungin keskustassa päivittäin avoinna olevaa aluetta toriksi. Perjantai-iltaisin on nimittäin varsinaiset markkinat sivummalla ja siellä sitten on saatavilla ihan kaikkea mitä kuvitella saattaa.

Kävin ensivisiitillä tänään ja siellä totesin myös aikaisemmin kertomani keksipakettien hinnan kalliiksi. Markkinoilta niitä saa kaupan hintoihin verrattuna puolta halvemmalla.

Mutta päivittäin siis ostamme aterioiden ainekset etupäässä markkinoilta (siis sieltä torilta). Kävin tänään hakemassa kevyeksi lounaaksi hieman välipalaa, hedelmiä ja lihajalosteita (katso kuvat). 

Jatkuvassa kuumuudessa ei tee mieli raskaita aterioita sisäänsä ahtaa. Siksi syöme etupäässä thairuokaa, kalaa, kanaa, possua ja melko paljon vihanneksia (enenevässä määrin minäkin) sekä ennen kaikkea riisiä. Etupäässä rouva syö riisit, sillä minä jätän ne vähemmälle. Ja kaiken aikaa kummastelen, miten järkevän tuntuisesta ruokavaliosta huolimatta painoni pysyttelee jatkuvasti korkealla, eikä villiintynyt keskivartalo tunnu ohenevan ollenkaan.

Ruokajuomana meillä on useimmiten jäävesi. Jäitä lisätään täällä muutoinkin kaikkiin juomiin, jopa olut ja brandy tarjoillaan jäiden kera, ellet erikseen estele. Ja silleen nautin niitä nykyisin minäkin, omaksuen paikallisia tapoja.

Samoin kuin olen ottanut omakseni täkäläisen ruokailuvälineiden käytön. Thaimaassa syödään vain harvoja ruokia puikoin. Normaalisti käytössä ovat haarukka (vasemmassa kädessä) ja lusikka (oikeassa), koska veistä ei valmiiksi suupalakokoon pienennetyn thairuuan yhteydessä tarvita. Ja lusikan reunuksella sekin toimii, jos leikata haluaa.

Kuulostaako herkulliselta? Varmaankin ja julkaisemani kuvat vain tukevat käsityksiäsi kunnes jonakin päivänä tuon sitten esille arkiruuan kummallisuuksia ja näytän niitä annoksia, joihin en omaa lusikkaani työnnä – eivätkä ne kaikki itse asiassa maistu meille kumpaisellekaan. Markkinoilla on nimittäin tarjolla myös rotanraatoja, sammakoita ja erilaisia ötököitä, joista jotkut muut puolestaan tykkäävät. 


3 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Hei vaan OC!

Hyvin mielenkiintoisia juttuja ! Olisi kiinnostavaa myös nähdä vähän asumismiljöötäsi siellä paikan päällä. Sekä sisältä että ulkoa.

Olen jonkin aikaa näitä sivuja seurannut ja vasta nyt äkkäsin, että täällähän on enemmänkin eloa kuin pelkkä etusivu.

Old Chap kirjoitti...

Hei-hei Anonyymi!

Odotin että olisit allekirjoittanut henkilökohtaisen pyyntösi päästä intiimille vierailulle kotiini.

Anonyymi kirjoitti...

Hei-hei vaan kaikki AA:t !

Varmaankin monet muutkin olisivat kiinnostuneita. Olethan esitellyt kaikki huoneesi sisältä ja ulkoa myös tuolla Espanjan sivuillasi.

Ei kai sua enää nyt ujostuta laittaa jonkinlaista vinkkiä paikallisesta kotikadustasi ja vaikka olohuoneestasi ja mieluimmin keittiöstä ja takapihasta.

Eihän täällä kukaan ole makkarin puolelle aikonutkaan. :--)

Ja jos niin on, niin täältähän alkaa tulla muiltakin pian henk.koht. pyyntöjä intiimille vierailulle...

Onko jotain rajoituksia tai karsintajutskuja siinä suhteessa?