torstaina, syyskuuta 25, 2008

Tänään päätin käydä lääkärissä






Kerroin jo eilen kärsiväni flunssaisesta olosta, johon osaltani yleensä liittyy myös tulehtunut keuhkoputki. Että eikun tänään lääkäriin.

Prasatin keskustassa toimii markkina-alueen kyljellä klinikka, minne tallustelin kielipuolena omin voimin.

Aluksi henkilötiedot, kuka olen ja mistä kotoisin. Selvisin jopa sen selittelystä, mikä minua vaivaa – muutamalla paikallisella odottelijalla oli tosin hymy herkässä seuratessaan isokokoisen farangin (ulkomaalainen) ja thaitytön keskeistä kommunikaatiota.

Vain lyhyt odotus ja lääkäri otti vastaan. Ystävällinen kaveri, varmat otteet ja puhekielenä hillityn sujuva englanti. Kummasteli ettei mulla ollut vaimoa mukana valittamassa vaivoja puolestani. Sanoin että olisi mielellään ollut, mutta arvasin pärjääväni näinkin.

Koputteli, kuunteli keuhkot ja tarkasti sykkeet, teki muutaman kysymyksen ja totesi sitten sen, minkä tiesinkin: Keuhkoputki pahasti tulehtunut. Ja sitten kirjoitettiin lääkemääräys, jolla sain lunastaa klinikan vastaanotosta kaiken tarvittavan. Ei tarvinnut mennä erikseen apteekkiin.

Sain pullollisen yskänlääkettä (vaikuttaa kotitekoiselta ja maistuu tehokkaalta), yhdenlaisia kapseleita (ilmeisesti antibiootteja) ja kahdenlaisia pillereitä.

Mitä se sitten maksoi? Kaikkineen koko hoito ja lääkkeet maksoivat yhteensä 280 bahtia, eli noin 5,60 euroa. Klinikan tilat ovat askeettiset, mutta puhtaat. Henkilökunta ystävällistä ja lääkäri (joka tämän vastaanoton ohella työskentelee kuulemma sairaalassa) vaikutti ihan yhtä pätevältä kuin kuka tahansa länsimainen kollegansa.

Täällä näin, mutta Pattayalla paljon hienommin

Asuimme siis aikaisemmin Pattayan tuntumassa, missä sielläkin olen kokenut käynnin lääkärissä. Bangkok Pattaya Hospital on kuin viiden tähden hotelli, missä saat ruhtinaallisen palvelun, voit odotellessasi (harvoin joudut mitään odottamaan) syödä hedelmiä tai juoda kupillisen kaakaota, tunnet olevasi kaiken aikaa VIP-tasoinen vieras ja saatat jopa intoutua toivomaan, että sairastuisit pian uudelleen päästäksesi takaisin.

Kallistahan se on täkäläisittäin, mutta jos erikoislääkärin tutkimus ja hänen määräämänsä lääkkeet (jotka lunastat sairaalan omasta apteekista) maksavat vaikkapa 35 euroa, et sitä jää suremaan.

Kokemukseni Thaimaan terveydenhoidosta ovat siis kahdenlaisia. Yhteistä niille on ystävällisyys ja ammattitaito. Selkeä halu huolehtia potilaasta ja parantaa. 

Kumman sitten valitsisin lopulta? Kaikesta huolimatta taisin tänään tykätä enemmän. Ei tuhlaantunut aikaa ylimääräisiin rituaaleihin ja kun olen noissa paremmissakin hotelleissa saanut elämäni aikana muutoinkin liikkua riittämiin, niin hyvä näin.

4 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Huh, olipa "kallista" tuo lekurissa käynti...

T. turboman1

Old Chap kirjoitti...

Kaikki on kuitenkin suhteellista. Täällä moni ihminen työskentelee noin 200 bahtin päiväpalkalla ja siihen verrattuna saattaa hinta olla jopa kallis.

tapsa kirjoitti...

Hei, Charlie, ystäväni ja ihana Su.
Kirjoitat hyviä juttuja, joista on apua meille turisteille. Itsellänikin on kokemusta thaimaalaisista lääkäreistä. Sekä siitä viiden tähden, että pienestä Bangkokilaisesta. Kyllä se aina Vuosaaren terveyskeskuksen voittaa!
Miu hoitelee seillä parhaillaan paikallisten lääkäreiden kanssa isänsä syöpää.
Jos minulle käy, niinkuin Miun isälle, niin yksinpä saan olla. Miu hoitaa kyllä, mutta pennut odottelevat, jäikö isältä mitään???
Nähdään.
Tapsa

Old Chap kirjoitti...

Voi Thapsa ...

Ajateltaisiinko tuota kuitenkin myös toisinpäin. Jos lapset olsivat kaukana maailmalla, ehkä hekin tulisivat kotiin sen sijaan, että nyt ehkä joutuisivat lähtemään kauaksi maailmalle ...

Mutta siinä on futsimista meille monille aikuisille suomalaisille, jotka nykykäytännön mukaan heivataan mieluummin laitoksiin kuin otetaan omiksi vaivoiksi.

Vaan tuohan ei onneksi koske meitä, joilla on thaivaimot.
Lämpöiset terveiset kauttasi myös Miulle – ajatuksemme ovat luonanne.